Kirkkoherranvirasto

Virasto on avoinna maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 9-12. Muina aikoina olemme avoinna sopimuksen mukaan. Ole yhteydessä työntekijöihin ajan sopimiseksi.


Kirkkoherranviraston puhelinnumero on 050 5141 005 (tähän ei voi lähettää tekstiviestejä).
Postiosoite on Kirkkokatu 1, 89200 Puolanka.

Kirkkoherranvirastossa tapaat seurakunnan työntekijöitä. Siellä sovitaan sovitaan muun muassa hautajaisjärjestelyistä, muista kirkollisista toimituksista ja tilojen vuokraamisesta.

Virkatodistukset tilataan 1.10.2020 alkaen Kuopion aluekeskusrekisteristä. Samoin avioliiton esteidentutkinnat tehdään keskusrekisterissä. Pyynnön esteidentutkinnasta voi tehdä myös kirkkoherranvirastossa tai kirkon sähköisessä palvelussa.

Diakonin vastaantotto maanantaisin ja torstaisin klo 9-10. Sovi vastaanottoaika diakoni Marja Heikkiselle numerosta 050 5141 077.

Puolangan seurakunta

Puolangan seurakunta on Puolangan kunnassa toimiva evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta. Puolanka sijaitsee keskellä Suomea Kainuussa. Puolangan rajanaapureita ovat Suomussalmi, Hyrynsalmi, Paltamo, Utajärvi, Pudasjärvi, Ristijärvi ja Vaala. Kajaaniin on 100 kilometriä ja Ouluun 130 kilometriä. Puolangan kunnan asukkaista noin 88 % kuuluu seurakuntaan.

Henkilötietojen käsittely Puolangan seurakunnassa

Puolangan seurakunta tallentaa henkilöistä tarpeellisia tietoja seurakunnan henkilörekistereihin. Henkilörekisterien tietoja käytetään henkilön oikeuksien ja velvollisuuksien täyttämiseksi. Henkilötiedot ovat luottamuksellisia, eikä niitä voida luovuttaa ulkopuolisille, ellei siihen ole laissa määriteltyjä perusteita.
Lisätietoja henkilörekistereistä, henkilötietojen käsittelystä sekä henkilörekistereitä koskevat tietosuojaselosteet ovat saatavilla Puolangan seurakunnassa.

Kirkkoherranvirasto sijaitsee

Puolangan kirkon siipirakennuksessa. Käyntiosoite on Kirkkokatu 1, Puolanka. Tämän nimistä katua ei fyysisesti ole olemassa, joten kaikki navigaattorit eivät sitä löydä. Tarvittaessa navigaattorissa voi käyttää osoitetta Kajaanintie 1, Puolanka.